Ammattikorkeasta työllistyy hyvin

03.03.2010 12:45

Jyväskylän ammattikorkeakoulusta valmistuneiden työllisyys on pysynyt vahvana. Valmistuneista 74 prosenttia on töissä vuoden kuluttua valmistumisesta. Suosituin työssäkäyntimaakunta on edelleen Keski-Suomi. Yli puolet valmistuneista jää tutuille seuduille. Parhaiten työllistyvät tietojenkäsittelyn, rakennustekniikan, fysioterapian sekä kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmista valmistuneet. Kaksi kolmesta työssä olevasta on vakituisessa työsuhteessa, eikä osuus ole juurikaan muuttunut taantumasta huolimatta.

Hakuaika nuorten ja aikuisten AMK-tutkintoihin sekä ylempiin AMK-tutkintoihin kestää 16. huhtikuuta saakka. Ammatillisenja lukiokoulutuksen yhteishaun hakuaika on 1.–19.3.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Ruoka

Annen keittiössä: Miksi kauppaan nykyään paleltuu?

Kesän helteillä eikä syksyn lämpimillä tule juurikaan vedettyä päälle kovin tuhtia vaatekerrosta. Nyt kuitenkin pitäisi, ainakin jos aikoo ruokakaupan kautta pyörähtää. Elintarvikkeita myyvät liikkeet nimittäin jäähdyttävät tu... Lue lisää »

Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähtene... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Vuorela ja Roiko-Jokela juniorimaajoukkueisiin

Swimming Jyväskylän uimarit Teemu Vuorela (P-16) ja Tapio Roiko-Jokela (P-14) valittiin juniorimaajoukkueisiin. Lue lisää »

Terveys

Käsihygienia parantunut, pärskimisessä vielä petrattavaa

Seuraavan kausi-influenssan, joko sialla tai ilman, ennustetaan saapuvan Suomeen aikaisintaan marraskuussa. Koulujen ja päiväkotien alkaminen on saanut sen sijaan muut virukset taas liikkeelle. Käsienpesu on paras tapa ehkäist... Lue lisää »

Kolumnit

Eläkkeiden rahoitus on savijaloilla

Eduskuntavaaleihin valmistautuvan äänestäjän on hyvä jo nyt pohtia, kuinka pian vaalien jälkeen kaikki vaalilupaukset saa perua äänestäjää pettämättä. Oli hallitus mikä tahansa, se joutuu perumaan kestämättömät puheet eläke-et... Lue lisää »

Päivän puheenaihe

Saako lasta kurittaa koulussa?

Kun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai omaisuutta.Hy... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

A.S.S. juhlii Lahden yksikön avajaisia 11.9.10!

11.9.10 Lahden avajaiset! Aivan mielettömän hauskaa meininkiä luvassa! Olethan paikalla juhlistamassa tätä upeaa hetkeä kanssamme! Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

ASS jäsenilta Jyväshovissa 5.9.10

Jälleen sinkut tapaavat tuttuun tapaan jäsenillassa Jyväshovissa (tanssisali 2krs.) sunnuntaina 5.9.10 klo 16-20. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Perjantai- ja lauantaikahvila sinkuille syyskuussa!

Sinkuille viikonloppukahvila aloitetaan syyskuussa! Nyt jo heti perjantaista 3.9.10 alkaen! Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kesällä kadonnut Tiku-kissa löytyi

Kaupunkilehti uutisoi kesän aikana Jyväskylään kadonneesta tamperelaiskissasta, Tikusta. Kissa löytyi viimein 17. elokuuta Seppälänkankaalta. Omistaja Pekka Mäkiaho vietti lähes koko kesän mökillään Keuruulla, josta hän pääsi... Lue lisää »


Kysymys

Ärsyttävätkö yllätysvieraat sinua?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Saako lasta kurittaa koulussa?

Kun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai omaisuutta.Hyvin harvoi... Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


Kumppanit

Vuorela ja Roiko-Jokela juniorimaajoukkueisiin

Swimming Jyväskylän uimarit Teemu Vuorela (P-16) ja Tapio Roiko-Jokela (P-14) valittiin juniorimaajoukkueisiin. Lue lisää »

A.S.S. juhlii Lahden yksikön avajaisia 11.9.10!

11.9.10 Lahden avajaiset! Aivan mielettömän hauskaa meininkiä luvassa! Olethan paikalla juhlistamassa tätä upeaa hetkeä kanssamme! Lue lisää »

ASS jäsenilta Jyväshovissa 5.9.10

Jälleen sinkut tapaavat tuttuun tapaan jäsenillassa Jyväshovissa (tanssisali 2krs.) sunnuntaina 5.9.10 klo 16-20. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish