Muuramen kunnanvaltuutetut: Asukkaat eivät lämpene liitolle
04.02.2010 12:55
Jaana Larsson
Jyväskylän Kaupunkilehden tekemän kyselyn mukaan muuramelaiset valtuutetut uskovat, että valtaosa Muuramen asukkaista kannattaa kunnan itsenäisyyttä.
– Ihmiset pelkäävät palvelujen huonontumista, yksi valtuutetuista vastasi kyselyyn.
Valtuutettu Ulla Perämäki (sd.) sanoo, että varsinkin säynätsalolaisten kokemukset kuntaliitoksesta pelottavat muuramelaisia.
– Muuramelaiset seuraavat Säynätsalon ”slummiutumista” ja palveluiden heikennystä huolestuneina, Perämäki sanoo.
Liitosta kannattavia näkemyksiä esiintyy, mutta valtaosa muuramelaisista kannattaa valtuutettujen mukaan itsenäisyyttä niin kauan kun kuntalaisten palvelut pystytään säilyttämään hyvätasoisina.
– Tätä mieltä on koko ajan ollut myös selvä enemmistö muuramelaisista yrittäjistä. Tätä tietoa Jyväskylän kaupunginjohtaja kannanotoistaan päätellen ei ole halunnut hyväksyä, kirjoittaa muuramelaisvaltuutettu.
Jatkuva keskustelu kuntaliitoksesta saataisiin Hannele Jaatisen (ps) mielestä loppumaan, jos kuntalaisten kesken järjestettäisiin äänestys liittymisestä.
– Demokratia toteutukoon, jonka jälkeen ”pulinat pois”! Jaatinen sanoo.




