Vapaaehtoistyöntekijät avuksi velkaongelmien paisuessa
04.03.2010 10:05
Vapaaehtoiset maallikkotyöntekijät voivat tavoittaa ja auttaa vaikeisiin maksu- ja velkaongelmiin joutuneita henkilöitä.
Kahdeksan eri järjestön yhteistyöprojekti Omille jaloille kehitti vapaaehtoistoimintaansa erityisesti mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vankilasta vapautuville ihmisille, joilla oli talousvaikeuksia.
Maallikot tukivat heitä konkreettisissa talous- ja velkojen hoitoon liittyviä asioissa ja ohjasivat tarvittavien palveluiden piiriin.
Omille jaloille -projekti on tavoittanut tähän mennessä noin 500 tuettavaa. Vapaaehtoistyöntekijöitä on toiminnassa noin 50, ja he työskentelevät 21 paikkakunnalla. Kaikkiaan heitä koulutettiin 123.
Raha-automaattiyhdistys rahoitti projektia vuosina 2007–09 ja se myönsi myös jatkorahoituksen vuosille 2010–11 toiminnan vakiinnuttamiseksi.
Velkaongelmia yritetään usein peitellä viimeiseen asti niihin liittyvien häpeäntunteiden vuoksi. Kynnys avun hakemiseen on korkea, mutta sitä voidaan madaltaa. Yhteydenotto vapaaehtoiseen maallikkotyöntekijään koettiin monissa tilanteissa helpottavaksi.
Projekti vahvisti käsitystä siitä, että velkaongelmia on käsiteltävä kokonaisuutena, koska velkakriisi on samanaikainen kriisi sekä kukkarossa että mielessä.
Omille jaloille -projekti oli järjestöjen laaja yhteishanke, jota Takuu-Säätiö hallinnoi.
Projektikumppaneina olivat A-klinikkasäätiö, A-Kiltojen liitto, Kriminaalihuollon tukisäätiö, Mielenterveyden keskusliitto, Sininauhaliitto, Setlementtiliito ja Suomen Mielenterveysseura.




