”Virkkuilun” aikakausi on alkanut

07.01.2009 9:25

Mikko Lundell

Opetusministeri ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Henna Virkkunen (kok.) asuu Pakkaajantiellä Jyväskylän Holstissa. Rauhallisuus on täällä mukavinta. Naapurit tuntevat toisensa ja lähellä asuu muitakin lapsiperheitä. Pyörällä pääsee hetkessä keskustaan, Virkkunen luonnehtii. Hänen avomiehensä Matti Mäkinen on Hankasalmen kunnanjohtaja. Pariskunnalla on 4-vuotias Väinö-poika. KUVA: MIKKO LUNDELL
Opetusministeri ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Henna Virkkunen (kok.) asuu Pakkaajantiellä Jyväskylän Holstissa. Rauhallisuus on täällä mukavinta. Naapurit tuntevat toisensa ja lähellä asuu muitakin lapsiperheitä. Pyörällä pääsee hetkessä keskustaan, Virkkunen luonnehtii. Hänen avomiehensä Matti Mäkinen on Hankasalmen kunnanjohtaja. Pariskunnalla on 4-vuotias Väinö-poika. KUVA: MIKKO LUNDELL

Tuore opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) tutki vuonna 2006 lisensiaatintyössään, millaisia uutistapahtumia ministereiden eroihin johtaneet poliittiset skandaalit olivat olleet. Jyväskyläläinen poimi esimerkkinsä Juhantalosta Jäätteenmäkeen.

Tekemästään tutkimuksesta huolimatta Virkkusen on vaikea evästää itseään, kuinka välttää ministerinä skandaalit ja kuinka selvitä myllytyksestä, jos sellaiseen kaikesta huolimatta joutuisi:

–Etukäteen ei voi tietää, mistä syntyy skandaali. Se tekee asiasta hankalan.

–Jos uutisagendalla ei ole sillä hetkellä muuta, pienikin asia voi nousta suureksi. Myös yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa siihen, mihin asioihin kiinnitetään tiettynä hetkenä erityistä huomiota, väittää Virkkunen, sanomalehti Keskisuomalaisen entinen toimittaja.

Kriisiviestinnän luonne on hänen mukaansa muuttunut:

–Enää ei selviä pelkästään pyytämällä anteeksi. Se nähtiin esimerkiksi Stockmannin lihakohussa. Tarvittiin myös tuntuvia hyvityksiä.

Opetusministerinä Virkkunen on heti isojen kysymysten äärellä. Miten toteutetaan yliopistouudistus? Rohkaiseeko sairaanhoitajien vuoden takainen lakkouhka ”valkokaulusköyhälistön” järeisiin ukaaseihin syksyllä, jolloin sorvataan opettajille uusi työehtosopimus? Entä jos kouluammuskelut eivät jääneet Jokelaan ja Kauhajokeen? Mistä pikaisesti rahat kaikkien homekoulujen korjaamiseksi?

Vastauksia näihin kysymyksiin Virkkunen etsii myös Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsenenä.

Millaisia ovat Hennat?

–Ne muutamat, jotka tunnen, ovat kaikki tosi mukavia ja miellyttäviä.

Millainen oli vuosi 1972 syntyä Joutsassa?

–Elettiin murrosaikaa. Maitolaitureita oli vielä, mutta maalaisidylli oli katoamassa. Paljon ihmisiä muutti maaseudulta kaupunkiin. Öljykriisin (1973) aikana piti säästää energiaa, mikä oli toisaalta hyväkin asia.

Hur står det till?

–No ihan kivasti.

Ennen ministerivalintaa ”puolueen nouseva kyky”, entä nyt?

–Ei tuollaisia määritelmiä kannata ottaa hirmu vakavasti. Politiikka on täynnä nousevia kykyjä. Osasta tulee merkittäviä vaikuttajia, osa jää ikuisiksi lupauksiksi tai sitten todetaan, että heidän tähtensä on jo laskussa. Sellaista on elämä. Mä olen yksi toimija meidän puolueessa.

”Pekkarointi” toi Kärkisten sillan, mitä ”virkkuilu” tuo?

–Toivottavasti jotakin kestävää ja pysyvää, jonka varaan on hyvä rakentaa maakunnan tulevaisuutta.

Mitä sinulle on tapahtunut poliittisen urasi aikana pyytämättä ja yllättäen?

–Varmaan ainakin tämä viimeisin, kun Jyrki Katainen (valtiovarainministeri, kok.) pyysi minua opetusministeriksi.

Mitä tulee ajatelleeksi maailman epätasa-arvoisuudesta ministeriauton takapenkillä?

–Siellä voi vieraantua todellisuudesta, jos siellä istuu liian pitkään. Vähäisellä kokemuksella tuntuu ylellisyydeltä, että on oma autokyyti odottamassa. Onhan se tiiviissä aikataulussa kätevää, kun ei tarvitse etsiä parkkipaikkaa tai soitella kyytejä tai odottaa ratikkaa.

Mistä toimittaja-Virkkunen hiillostaisi ministeri-Virkkusta?

–(Nauraa.) Juuri nyt varmaan yliopistouudistuksesta, yliopistojen rahoituksesta ja siitä, mitä se tarkoittaa suomalaiselle koulutusjärjestelmälle, että yliopistot saavat taloudellisen ja hallinnollisen itsenäisyyden. Minusta se on hyvä uudistus.

Arvioi Jyväskylässä tarjottavan homeopetuksen soveltuvuutta opetusmenetelmäksi.

–Mitä se on se homeopetus? Jaa. No ei se ole mitenkään suositeltavaa. Lähtökohta on se, että opetus järjestetään turvallisissa ja terveellisissä tiloissa. Valtaosassa oppilaitoksissa näin onkin, mutta sitten on näitä joitakin murheenkryynejä kuten Vaajakoskella.

Naisen euro on 80 senttiä – paljonko on naisen ääni?

–Meillä on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, mutta kai se jollakin tavalla on se 80 senttiä siinäkin asiassa. Naiset saivat kunnallisvaaleissa puolet äänistä, mutta koska ne keskittyivät voimakkaasti, naisia pääsi läpi miehiä vähemmän.

Kuvaile ostoskorillistasi.

–Ruisleipää, rasvatonta luomumaitoa, tomaatteja, kurkkua, Fitness-muroja, hedelmiä hieman vuodenajasta riippuen, koiralle puruluita, lapselle jukurttia...

Mikä on jyväskyläläisintä, mitä olet tehnyt?

–Joululomalla olin katsomassa JYP:n peliä. Mutta toisaalta pesäpallon katsominen on vielä jyväskyläläisempää.

Iskelmälaulaja Tiina Ruuska kysyy: Mitä odotat vuodelta 2009?

–Paljon mielenkiintoisia kokemuksia, isoja haasteita työelämässä ja yllättäviä tilanteita.

Mitä sinä haluaisit kysyä seuraavalta Tienviitta-juttusarjassa haastateltavalta?

–Vietätkö tipatonta tammikuuta?

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Päivän puheenaihe

Saako lasta kurittaa koulussa?

RISTITUULESSAKun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

A.S.S. juhlii Lahden yksikön avajaisia 11.9.10!

11.9.10 Lahden avajaiset! Aivan mielettömän hauskaa meininkiä luvassa! Olethan paikalla juhlistamassa tätä upeaa hetkeä kanssamme! Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

ASS jäsenilta Jyväshovissa 5.9.10

Jälleen sinkut tapaavat tuttuun tapaan jäsenillassa Jyväshovissa (tanssisali 2krs.) sunnuntaina 5.9.10 klo 16-20. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Perjantai- ja lauantaikahvila sinkuille syyskuussa!

Sinkuille viikonloppukahvila aloitetaan syyskuussa! Nyt jo heti perjantaista 3.9.10 alkaen! Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kesällä kadonnut Tiku-kissa löytyi

Kaupunkilehti uutisoi kesän aikana Jyväskylään kadonneesta tamperelaiskissasta, Tikusta. Kissa löytyi viimein 17. elokuuta Seppälänkankaalta. Omistaja Pekka Mäkiaho vietti lähes koko kesän mökillään Keuruulla, josta hän pääsi... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Forumissa juhlittiin Harjannostajaisia

Kauppakeskus Forumissa juhlittiin tänään Kauppakadun tason valmistumista perinteisissä harjannostajaisissa. Muotiin painottuva Kauppakadun taso saatiin valmiiksi sopivasti viikonlopun muotipäiville. Forumin uudistus valmistuu... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Estheco avaa uusissa tiloissa

Kesän ajan Lutakossa toiminut Estheco secondhand avaa tänään ovet uusissa tiloissa Kauppakadun yläpäässä. Yrittäjinä toimivat, tiimiakatemian opiskelijat, Sirkku Savola ja Satu Mäkinen uskovat asiakasmäärien lisääntyvän liikke... Lue lisää »

Kolumnit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotia... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Esitys: Keltinmäen, Kuokkalan ja Kypärämäen kirjastotiloista luovutaan

Jyväskylän kaupungin kirjastoverkkoselvitystä on tehty reilu vuosi. Selvityksen taustalla on Jyväskylän kaupungin tuottavuusohjelma ja kirjaston resurssien ja palvelujen sekä tiloissa edessä olevien korjausinvestointien puntar... Lue lisää »

Päivän puheenaihe

Jyväskylän Aikapankin tiliotteessa ei näy yhtään euroa

Jyväskylässä on aloittanut kesällä toimintansa Jyväskylän Aikapankki, ensimmäinen verkkotori, jossa voi vaihtaa palveluita keskenään ilman rahaa. Aikapankin kautta voi saada apua arjen tarpeisiin omalla paikkakunnalla. Jyväsky... Lue lisää »


Kysymys

Ärsyttävätkö yllätysvieraat sinua?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Saako lasta kurittaa koulussa?

RISTITUULESSAKun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai omaisuutta.Hyvin harvoi... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kumppanit

A.S.S. juhlii Lahden yksikön avajaisia 11.9.10!

11.9.10 Lahden avajaiset! Aivan mielettömän hauskaa meininkiä luvassa! Olethan paikalla juhlistamassa tätä upeaa hetkeä kanssamme! Lue lisää »

ASS jäsenilta Jyväshovissa 5.9.10

Jälleen sinkut tapaavat tuttuun tapaan jäsenillassa Jyväshovissa (tanssisali 2krs.) sunnuntaina 5.9.10 klo 16-20. Lue lisää »

Perjantai- ja lauantaikahvila sinkuille syyskuussa!

Sinkuille viikonloppukahvila aloitetaan syyskuussa! Nyt jo heti perjantaista 3.9.10 alkaen! Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish