Tommy Hellsten puhuu kasvatusvastuusta: Vallan ottanut lapsi on turvaton
15.09.2009 8:05
Liisa Ahlstén
Kenellä kotona ja kouluelämässä on valta, lapsella vai aikuisella? Onko aikuisuus hukassa ja valta lapsilla? Tässä yksi teema, jota sipoolainen Tommy Hellsten haluaa pitää esillä käynnistämässään Ihminen tavattavissa –ohjelmassa.
Rakkaus ei tuomitse persoonaa, vaan väärän teon. Tämä Tommy Hellstenin lause on hyvä muistaa, kun puhumme lasten ja nuorten häiriökäyttäytymisestä tai siitä väkivallasta, jota nuoret kohdistavat ympärillään oleviin ihmisiin.
Tässä yhteydessä oleellista on myös kysymys aikuisen vastuusta. Jos aikuiset eivät ota heille kuuluvaa kasvatusvastuuta ja lapset joutuvat kasvamaan ilman aikuisen läsnäoloa, he saavat Tommy Hellstenin mukaan valtaa, joka ei heille kuulu.
–Valtaa ottanut lapsi on turvaton lapsi. Hän halveksii aikuisia, koska vaistonvaraisesti tietää, etteivät aikuiset ole ottaneet sitä valtaa, joka heille kuuluisi. Tällainen nuori ei halua kasvaa aikuiseksi ja siksi hän on räävitön, rajaton ja jopa väkivaltainen. Kun rajoja ei ole, niitä pitää etsiä sellaisella voimalla, että rytisee.
Lasten ja nuoreten tuomitsemisen sijasta meidän aikuisten tulisi Hellstenin mukaan ryhdistäytyä.
–Lapsi tarvitsee terveeseen aikuisuuteen kasvaakseen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksia, ei mitätöintiä, pilkkaa, vähättelyä ja halveksuntaa. Nämähän ovat monen suomalaisen kasvualustana, ”ettei kasvaisi liian ylpeäksi”
Lapsi, joka ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi omissa lapsen tarpeissaan, alkaa vähitellen uskoa, ettei missään ole syliä ja rakkautta häntä varten.–Kodin ja kasvuympäristön rakkaudettomuus saattaa johtaa siihen, ettei hän uskalla lähestyä muita ihmisiä ja paljastaa tarvitsevuuttaan. Hänestä kasvaa omavoimainen ”kovis”.Rakkaudeton, lasta halveksiva ja mitätöivä kasvatus kulkee usein tiedostamattomana kasvatusmetodina sukupolvelta toiselle.–Vanhemmat, jotka ovat täynnä tyydyttämättömiä lapsen tarpeita, kantavat sylissään omaa haavoittunutta sisäistä lastaan.He eivät ole koskaan kasvaneet aikuisiksi ja siksi syliin ei enää mahdu ”ulkoinen lapsi”, toisin sanoen oma lapsi.–Tällaiset vanhemmat odottavat lapsiltaan sitä, mitä heidän olisi pitänyt saada omilta vanhemmiltaan. Näin heidän lapsensa joutuvat varttumaan aikuisiksi ilman aitoa vanhemmuutta, Tommy Hellsten kuvailee.Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan häpeä, joka on persoonan mitätöimistä, vähättelyä, pilkkaa ja halveksuntaa. Juuri rakkauden puute synnyttää tällaista häpeää. Rakkauden puute merkitsee hänen mielestään vastavuoroisuuden menettämistä.–Rakkaudettomuutta ilmenee usein perheessä, jossa kaikki näyttää olevan hyvin. On taloudellista vaurautta, hyvä sosiaalinen asema, koulutusta, matkoja yms. Ongelmana saattaakin olla, että ulkoiset asiat peittävät sisäisen tyhjyyden. Tällaisessa perheessä rakkaudettomuutta on vaikea tunnistaa, koska se on niin hyvin naamioitu, Hellsten toteaa.
Menneisyydestä peräisin olevat rakkaudettomuuden kokemukset kutoutuvat Hellstenin mukaan ihmisen sisään ja ilmenevät aikuisiässä rakkaudettomuutena ihmistä itseään ja lapsiaan sekä ympäristöään kohtaan.
–Omassa olemuksessa oleva rakkaudettomuus estää lähestymästä muita ihmisiä, koska ei kykene luottamaan muihin. Omaa todellista sisintä ei uskalla paljastaa kenellekään, koska on syvimmiltään niin vakuuttunut siitä, että heikkouden näyttäminen johtaa haavoittumiseen.
Rakkaudettomuus johtaa lopulta siihen, että ihminen alkaa turvautua itse rakentamiinsa turvajärjestelmiin kuten esimerkiksi päihteisiin, hillittömään työntekoon tai ahdasmieliseen uskonnollisuuteen.
Elämä on Tommy Hellstenin mukaan matka, jossa ollaan perillä silloin, kun ollaan liikkeellä.
–Mutta se on myös matka kohti väistämätöntä, kuolemaa. Kun matkaa tarkastelee tällä tavoin, huomaa että elämää ei todellakaan voi hallita.
–Siksi kysymys turvasta on pakottavana jokaisen mielessä. Mutta kysymys turvasta on oikeastaan kysymys rakkaudesta. Rakkaus tarkoittaa sitä, että ihminen pelastuu olemasta oman elämänsä ainoa turva. Rakkaus on sitä, että ihminen tietää olevansa niin kannettu, että hänen ei tarvitse itse kantaa itseänsä, Tommy Hellsten pohtii.
