Virolaistutkija teki kirjan kokemuksistaan Jyväskylässä

29.12.2009 9:45

Anniina Ljokkoi

Kaja Tamperella on Tourulassa työhuoneensa seinällä läheisiä ihmisiä, eläimiä ja Saarenmaan maisemia. Virolaisilla ja suomalaisilla on yhteisöviestinnän yliassistentin mukaan samanlainen taipumus romantisoida kotiseutunsa luontoa. KUVA: MIKKO LUNDELL
Kaja Tamperella on Tourulassa työhuoneensa seinällä läheisiä ihmisiä, eläimiä ja Saarenmaan maisemia. Virolaisilla ja suomalaisilla on yhteisöviestinnän yliassistentin mukaan samanlainen taipumus romantisoida kotiseutunsa luontoa. KUVA: MIKKO LUNDELL

Virossa on tänä syksynä julkaistu suomalaisista kertova kirja Minu Soome (”Minun Suomeni”). Teos on keskisuomalaisille ainutlaatuinen, sillä sen on kirjoittanut Jyväskylässä asuva virolainen Kaja Tampere. Viroksi kirjoitettu kirja odottaa vielä suomennosta, mutta tulevaisuudessa saadaan lukea, miltä elämä Jyväskylässä näyttää virolaisin silmin.

Vuosien kokemus

Kaja Tampere työskentelee yhteisöviestinnän yliassistenttina Jyväskylän yliopiston Viestintätieteiden laitoksella. Hän on asunut kuusi vuotta Jyväskylässä ja sopeutunut keskisuomalaiseen elämänmenoon. Haastattelupäivänä hän on kiireinen, sillä hän on lähdössä jouluksi perheensä luo Tallinnaan. Vaikka Jyväskylästä on tullut mieluinen asuinpaikka, koti on kuulemma siellä, missä sydän.

Kummallista käytöstä

Jyväskylässä asumisen kokemuksiaan Kaja Tampere on kirjannut vuosien mittaan useaan blogiin. Hänellä on tarkkanäköisiä havaintoja suomalaisten luonteesta ja tavoista, jotka eroavat toisinaan yllättävän paljon virolaisista.

Blogiinsa ”Yksin omien joukossa” Tampere kirjaa tapahtumia omasta elämästään ja yhteiskunnasta, Suomesta ja Virosta. Suomalaiset käyttäytyvät hänen silmissään usein kummallisesti, mutta suomalaisesta yhteiskunnasta välittyy myönteinen kuva. Marraskuun 9. päivänä hän on todennut sairaalan täällä niin hyväksi paikaksi, että siellä kyllä viihtyy hyvässä hoidossa, vaikka sairastaminen kamalaa onkin.

Porot ja sommit

Suomalaiset ovat Tamperen mukaan aina korvat höröllään kuuntelemassa, mitä ruotsalaiset, venäläiset ja italialaiset meistä ajattelevat. Turistit eivät tule Tallinnan reissuillaan aina ajatelleeksi, että virolaisillakin on meistä mielipiteitä. Virolaiset kutsuvat meitä ystävällisesti sommeiksi ja pilkallisesti poroiksi.

Keski-Suomi edustaa heille sitä oikeaa Suomea kaukana kansainvälisestä Helsingistä ja ruotsinkielisestä länsirannikosta.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Paikalliset kumppanit

Kesäpäiviä Päijänteellä 16.3.

Luento Keski-Suomen museolla ti 16.3. klo 18 (Alvar Aallon katu 7). Saija Silen (FM) käsittelee keskisuomalaista vapaa-ajan rakentamista Pohjois-Päijänteen saarissa eri vuosikymmenillä sekä kesäasumisen ja -elämisen tapoja. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Holocaust-näyttelyn aidot esineet puhuttelevat

Keväällä 2010 on tullut kuluneeksi 65 vuotta juutalaisten Holocaustin päättymisestä. Jyväskylän keskusseurakuntatalolla (Yliopistonkatu 12) on 14. - 19.3. ainutlaatuinen mahdollisuus näyttelyyn tutustumalla muistella holocaust... Lue lisää »

Päivän puheenaihe

Ravintolat lupaavat liikoja hampurilaistensa painosta

Hesburgerin kerroshampurilainen osoittautui huomattavasti kevyemmäksi kuin ketjun tuote-esittelyssä luvataan. Kun Kaupunkilehti osti kahtena peräkkäisenä päivänä Forumin Hesburgerista kyseisen hampurilasen ja punnitsi sen, ei... Lue lisää »

Kolumnit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 95 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä tod... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Maria Lund jännittää yhä keikkoja: Mahankouristusten kanssa lavalle

Taito käyttää ompelukonetta on laulajalle välttämätön. Ainakin jos on Maria Lund. Hän esiintyy 50–60-lukujen värikkäissä kukkamekoissa ja kellohameissa. Saman ajan henkeen soi hänen yhtyeensä The Aristocratsin musiikki.Lund hu... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Aika pysähtyy Vaajakoskella

Vaajakoskella 60 vuotta toiminut kultasepänliike Kello Turunen sulkee ovensa maaliskuun lopussa. Yrittäjä Hannu Turunen vetäytyy eläkepäiville. Työntäyteisten vuosien jälkeen luvassa on järjestötoimintaa ja monipuolista liikun... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Kantaesitykset soivat Siltasalissa

Jyväskylä Big Band solistinaan saksofonisti Jouni Järvelä esittelee sunnuntaina uutta suomalaista big band -musiikkia. Ensikäsityksiä & kantaesityksiä -konsertissa kuullaan musiikkia kymmeneltä eri säveltäjältä, heidän jou... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Terveydenhoitaja Kaurijoki palkittiin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos palkitsi 15 terveydenhoitajaa FinIP-tutkimuksen ansiokkaasta toteutuksesta. Keski-Suomesta palkittujen joukossa oli Katja Kaurijoki Halssilan lastenneuvolasta.Pneumokokkirokotteen vaikuttavuust... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Asukkaat tukkivat katukäytäviä lumella

Lumelle varatut tilat ovat keskustassa tiukoilla. Katu- ja satamamestari Jan Viilos sanoo, että kun monella tontilla ylimääräistä lumitilaa ei ole paljon, on välillä lunta kasattu katualueillekin. – Jos kiinteistöjen lumitilat... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Joutsan Joutopäivät julkaisi esiintyjiään

Kesätapahtumilta alkaa putoilla päivämääriä ja vetonauloja. Joutsan Joutopäivillä kuullaan euroviisuedustaja Kuunkuiskaajia, 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävää Meiju Suvasta ja bailubändi Ron Jeremy Big Bandia. Perinteikäs... Lue lisää »

Lifestyle

Laitisen Fiestassa soi radiomusiikki

Autot JYP:in kolmosmaalivahtina toimiva Jarno Laitinen hankkii pelkästään parhaita jääkiekkovarusteita. Mutta autoista puhuttaessa mies ei ole välineurheilija. Vuonna 2007 Tampereelta Jyväskylään muuttanut Laitinen käyttää ra... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Lajusesta sittenkin Laajavuoren herättäjä?

Yhdistettyä ja mäkihyppyä harrastavat voivat valmentautua erinomaisissa olosuhteissa Vuokatissa. Siellä on mainiot mahdollisuudet myös opiskeluun. Samppa Lajunen haluaisi Laajavuoresta lajeille toisen harjoittelukeskuksen.Hän... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Kolmastoista kerta Kypärämäen sanoo

Kypärämäen ja Köhniön asukasyhdistys järjestää viikonloppuna kolmannentoista kerran peräkkäin Kypärämäen Kulttuuripäivät. Ohjelmaa järjestetään pääasiassa omin voimin. Tarjolla on musiikkia, teatteria, bingoa, luistelua ja pil... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Minnansali täyttyy lastentarvikkeista

Jyväskylän kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kiedo ry järjestää tulevana lauantaina pääkirjaston Minnansalissa Pienten päivän.Mistä on kysymys, Kiedo ry:n Elina Raitanen?–Kyseessä on ekohenkiset lasten messut joiden tarkoituk... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Hätäkeskus karkaa Jyväskylästä 2014

Keski-Suomen hätäkeskuksen lähiajan suurin koetinkivi on johtaja Jukka Jalasvuoren mukaan pitää ammattitaitoinen henkilökunta palkkalistoilla. Eilen saatiin pelätty lakkauttamispäätös. Toiminta loppuu Jyväskylässä viimeistään... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Museossa vegeruokaa, musaa ja kirppis

Poikkitaiteellinen nuortentapahtuma Going Down tarjoaa mahdollisuuden kokea alakulttuuria uudessa ympäristössä. Taidemuseo Holvissa on tarjolla ilmaista vegaaniruokaa, taiteilijoiden taidekirppis, folkpunk-duo Jaakko & Jay... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Leiviskä luennoi hallintokorttelista

Akateemikko, arkkitehti Juha Leiviskä esittelee tekemäänsä luonnosehdotusta siitä, kuinka Alvar Aallon suunnittelema, aikoinaan kesken jäänyt hallintokortteli voitaisiin rakentaa loppuun. Hallintokortteli on osa Jyväskylän Kir... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Rautiainen ja nuoret yhdessä Lutakossa

Nuoret rokkarinalut pääsevät esiintymään yhdessä muusikko Timo Rautiaisen kanssa. Keski-Suomen opiston RokkiBreikki-linjan kaksi bändiä ja jyväskyläläinen nuorten rock-kuoro RockAll esiintyvät Rautiaisen kanssa yhdessä ja erik... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Paita päälle ja kysymään: Uskallatko?

Kaikkiaan 118 yliopistolla opiskelevaa kristittyä opiskelijaa pistää viikon päästä keskiviikkona Uskallatko-paidan päällensä. Iskulauseella ”uskallatko” herätetään kampuksen opiskelijoita pohtimaan, saako kampuksella näyttää u... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Talviuimarit: Kaksi avantouintipaikkaa lisää

Jyväskylään on perustettu toissa maanantaina uusi avantouintiseura, Jyväskylän Talviuimarit ry. Uuden seuran puheenjohtaja Veikko Lahtinen kertoo, että Jyväskylän kokoisessa kaupungissa, jossa seuraan kuuluvia harrastajia on j... Lue lisää »


Kysymys

Antaisitko alakouluikäisen tyttäresi meikata?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Ravintolat lupaavat liikoja hampurilaistensa painosta

Hesburgerin kerroshampurilainen osoittautui huomattavasti kevyemmäksi kuin ketjun tuote-esittelyssä luvataan. Kun Kaupunkilehti osti kahtena peräkkäisenä päivänä Forumin Hesburgerista kyseisen hampurilasen ja punnitsi sen, ei luvattuun painoon yllet... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


Kumppanit

Kesäpäiviä Päijänteellä 16.3.

Luento Keski-Suomen museolla ti 16.3. klo 18 (Alvar Aallon katu 7). Saija Silen (FM) käsittelee keskisuomalaista vapaa-ajan rakentamista Pohjois-Päijänteen saarissa eri vuosikymmenillä sekä kesäasumisen ja -elämisen tapoja. Lue lisää »

Holocaust-näyttelyn aidot esineet puhuttelevat

Keväällä 2010 on tullut kuluneeksi 65 vuotta juutalaisten Holocaustin päättymisestä. Jyväskylän keskusseurakuntatalolla (Yliopistonkatu 12) on 14. - 19.3. ainutlaatuinen mahdollisuus näyttelyyn tutustumalla muistella holocaustin järkyttäviä tapahtumia. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish