Verotuksen vauhtikierre alkaa

27.01.2010 11:05

A.-P.Pietilä

Oluen matkustajatuonti on paukahtanut ennätykselliseen kasvuun.
Oluen matkustajatuonti on paukahtanut ennätykselliseen kasvuun.

Verojen korotukset vaikuttavat juuri niin kuin niiden uskotaankin vaikuttavan. Hallitus korotti olutveron EU-maiden korkeimmalle tasolle sillä seurauksella, että matkustajatuonti paukahti ennätykselliseen kasvuun. Viron-matkojen tuliaisina tuotiin yli 18 miljoonaa oluttölkki eli 26 miljoonaa litraa olutta. Se on kolmannes enemmän kuin edellisenä vuonna. Hallitus vakuutti ennen veronkorotuksia, ettei matkustajatuonti kasva. Kun verotus kiristyy, haluttuja tuotteita aletaan tuoda ulkomailta, salakuljettaa tai valmistaa itse. Suunnitteilla olevat alkoholiveron uudet korotukset siis lisäävät laivamatkailua ja juomatuontia myös tulevina vuosina. Suomalaisille panimotyöntekijöille tämä merkitsee työttömyyden kasvua. Viron-oluttuonnin seurauksena valtiolta jäi saamatta lähes 34 miljoonan euron olutverot.

Suomessa maksetaan eniten olutveroa Euroopassa. Jokaisesta litrasta peritään 1,3 euron verran veroa. Matkustajatuomisista ei veroa peritä. Jos ostaa kymmenen 24 tölkin olutlaatikkoa, saa yhteensä 80 litraa olutta. Samalla säästää yli 100 euroa veroissa. Olutta saa Virosta 10-11 euroa laatikko, joten tuontioluen saa verottomana puoleen hintaan. Kymmenen laatikkoa vastaa litroissa määrää, jonka suomalainen keskimäärin juo vuodessa olutta.

Kolmannes lisää olutta

Matkustajatuontia seurataan haastattelututkimuksilla, sillä matkustajilla ei ole mitään velvollisuutta raportoida pullojensa tai tölkkiensä määriä. Viikoittain kerättyjen tietojen perusteella matkustajien maahantuoman oluen määrä lisääntyi 27 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2009. Vastaava long drink -juomien lisäys oli 52 prosenttia, siiderien 19 prosenttia ja viinien 10 prosenttia. Väkevien alkoholijuomien matkustajatuonti väheni 2 prosenttia. Alkoholijuomien litramääräisen tuonnin lisäys oli edellisvuoteen verrattuna 21 prosenttia.

Valtaosa matkustajatuonnista tulee joko laivoilta tai Virosta. Viineistä tulee Virosta tai laivoilta 69 prosenttia. Väkevien vastaava osuus on 73 prosenttia ja oluen 81 prosenttia. Kaikesta matkustajien tuomasta alkoholista 54 prosenttia tulee väkevinä alkoholijuomina. Suomalaiset siis optimoivat kannettavan viinan ja sen väkevyyden.

Viinavero nousee uudelleen

Suomalaisten asenteet alkoholia ja sen haittoja kohtaan ovat selvästi kiristyneet. Tämä sopii päättäjille, jotka aikovat korottaa alkoholiveroa mahdollisesti jo kevään ensimmäisessä lisäbudjetissa. Nuorisotyöttömyyttä voitaisiin hoitaa viinaveron lisätuotolla. Kokemukset kuitenkin osoittavat, että olut- ja viinaverojen nostot saavat suomalaiset suuntaamaan kulkunsa laivoille. Näin on käynyt joka kerta kun alkoholin hintaero Viroon ja Keski-Eurooppaan on kasvanut.

Oluen, alkoholin ja ruuan tuonti ovat kotitalouksien keinoja venyttää euroa ja säästää menoissa. Halvemmat tuotteet ovat myös kilpailuviraston ja hallituksen tavoitteena, mutta hintarajana pitäisi kuitenkin olla valtakunnan raja.

Alkoholiverotuksen kiristäminen saattaa kuitenkin vaikuttaa myös myönteisesti matkustajalaivayhtiöiden toimintaan. Virolaisen Tallink-Siljan tulos voi kohentua matkustajamäärien kasvaessa. Myös ahvenenmaalainen Viking Line voi saada kehityksestä lisäpotkua, kun suunnittelee uuden autolautan tilaamista Turun telakalta.

Tuonnin osuus voi kasvaa

Verotuksen kiristäminen kaikilla mahdollisilla aloilla ja erityisesti kulutuksessa tulee olemaan hallituksen ja seuraavien hallitusten keskeinen toimenpide. Palkkaverotuksen kiristäminen tuskin onnistuu, mutta elintarvikkeiden, juomien, alkoholin, polttoaineiden ja energian verot tulevat varmuudella nousemaan.

Tämä johtaa vaihtoehtoisten tuontikanavien etsimiseen tai korvaavien päihteiden kuten huumeiden käytön lisääntymiseen. Kun Suomen rajat ovat auki jokaiseen ilmansuuntaan, yhteiskuntaa ja sen toimintoja ei voida ohjata samalla tavalla kuin 30 vuotta sitten.

A.-P.Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän kaupunkilehtiryhmän johtaja, pääkaupunkiseudun suurten kaupunkilehtien vastaava päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. Hän on seurannut rahoitusmarkkinoita kolmekymmentä vuotta, kirjoittanut pari tuhatta lehtijuttua ja kymmenkunta kirjaa. Hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 2009.

Rahan perässä -blogissa seurataan rahavirtoja, talouden liikkeitä ja ennen kaikkea kenen taskuissa rahat ovat.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta

Hyvin virkistävää lukea A-P Pietilän ajatuksia! Ja hyvin harvinaista, että kukaan tässä maassa näkee metsää puilta.
Jo maalaisjärkeä käyttämällä pitäisi itse kullekin olla selvää, että matkustajatuonti kasvaa kun verot suomessa kiristyvät. Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että Virossa on muutama kymmenen tuhatta työtöntä rakennusmiestä joilla useimmilla lisäksi on paku! Ja suomessa vielä enemmän työttömiä rakennusmiehiä. Suomalaisilla on virolaisiin kolleegoihin verrattuna se etu, että saanevat työttömyyskorvauksia. On siis tavallista enemmän aikaa ja muutama lantti mammonaa.

Ei tarvitse olla Einstein hoksatakseen, että tässä kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Ja kumpikin osapuoli hyöty. Ainoa, joka jää nuolemaan näppejään on suomen valtio, veroviranomaiset ja viime kädessä me veronmaksajat!

Tiesittekö muuten, että haastattelututkimukseen perustuva
matkustajatuontitilasto on kaikkea muuta kuin luotettava?
Siinä esimerkiksi ei huomioida tavallista isompia lasteja. Täysi pakettiauto on tilastollinen poikkeama, eli sitöä ei tilastoon huomioida. Todellinen matkustajatuonti lienee huomattavasti virallista ("hyssyteltyä" ja siten poliittisesti mukavampaa) totuuttaa karumpaa!

Valtiovarainministeriössä on terävää porukkaa. Siis muut kuin poliitikot. Valitettavasti virkamiehet eivät pääse tekemään päätöksiä, vaan hölmöläiset!

Alan mies

01/02/2010 5:39 pm, Alan mies

Paikalliset kumppanit

Kesäpäiviä Päijänteellä 16.3.

Luento Keski-Suomen museolla ti 16.3. klo 18 (Alvar Aallon katu 7). Saija Silen (FM) käsittelee keskisuomalaista vapaa-ajan rakentamista Pohjois-Päijänteen saarissa eri vuosikymmenillä sekä kesäasumisen ja -elämisen tapoja. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Holocaust-näyttelyn aidot esineet puhuttelevat

Keväällä 2010 on tullut kuluneeksi 65 vuotta juutalaisten Holocaustin päättymisestä. Jyväskylän keskusseurakuntatalolla (Yliopistonkatu 12) on 14. - 19.3. ainutlaatuinen mahdollisuus näyttelyyn tutustumalla muistella holocaust... Lue lisää »

Päivän puheenaihe

Ravintolat lupaavat liikoja hampurilaistensa painosta

Hesburgerin kerroshampurilainen osoittautui huomattavasti kevyemmäksi kuin ketjun tuote-esittelyssä luvataan. Kun Kaupunkilehti osti kahtena peräkkäisenä päivänä Forumin Hesburgerista kyseisen hampurilasen ja punnitsi sen, ei... Lue lisää »

Kolumnit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 95 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä tod... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Maria Lund jännittää yhä keikkoja: Mahankouristusten kanssa lavalle

Taito käyttää ompelukonetta on laulajalle välttämätön. Ainakin jos on Maria Lund. Hän esiintyy 50–60-lukujen värikkäissä kukkamekoissa ja kellohameissa. Saman ajan henkeen soi hänen yhtyeensä The Aristocratsin musiikki.Lund hu... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Aika pysähtyy Vaajakoskella

Vaajakoskella 60 vuotta toiminut kultasepänliike Kello Turunen sulkee ovensa maaliskuun lopussa. Yrittäjä Hannu Turunen vetäytyy eläkepäiville. Työntäyteisten vuosien jälkeen luvassa on järjestötoimintaa ja monipuolista liikun... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Kantaesitykset soivat Siltasalissa

Jyväskylä Big Band solistinaan saksofonisti Jouni Järvelä esittelee sunnuntaina uutta suomalaista big band -musiikkia. Ensikäsityksiä & kantaesityksiä -konsertissa kuullaan musiikkia kymmeneltä eri säveltäjältä, heidän jou... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Terveydenhoitaja Kaurijoki palkittiin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos palkitsi 15 terveydenhoitajaa FinIP-tutkimuksen ansiokkaasta toteutuksesta. Keski-Suomesta palkittujen joukossa oli Katja Kaurijoki Halssilan lastenneuvolasta.Pneumokokkirokotteen vaikuttavuust... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Asukkaat tukkivat katukäytäviä lumella

Lumelle varatut tilat ovat keskustassa tiukoilla. Katu- ja satamamestari Jan Viilos sanoo, että kun monella tontilla ylimääräistä lumitilaa ei ole paljon, on välillä lunta kasattu katualueillekin. – Jos kiinteistöjen lumitilat... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Joutsan Joutopäivät julkaisi esiintyjiään

Kesätapahtumilta alkaa putoilla päivämääriä ja vetonauloja. Joutsan Joutopäivillä kuullaan euroviisuedustaja Kuunkuiskaajia, 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävää Meiju Suvasta ja bailubändi Ron Jeremy Big Bandia. Perinteikäs... Lue lisää »

Lifestyle

Laitisen Fiestassa soi radiomusiikki

Autot JYP:in kolmosmaalivahtina toimiva Jarno Laitinen hankkii pelkästään parhaita jääkiekkovarusteita. Mutta autoista puhuttaessa mies ei ole välineurheilija. Vuonna 2007 Tampereelta Jyväskylään muuttanut Laitinen käyttää ra... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Lajusesta sittenkin Laajavuoren herättäjä?

Yhdistettyä ja mäkihyppyä harrastavat voivat valmentautua erinomaisissa olosuhteissa Vuokatissa. Siellä on mainiot mahdollisuudet myös opiskeluun. Samppa Lajunen haluaisi Laajavuoresta lajeille toisen harjoittelukeskuksen.Hän... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Kolmastoista kerta Kypärämäen sanoo

Kypärämäen ja Köhniön asukasyhdistys järjestää viikonloppuna kolmannentoista kerran peräkkäin Kypärämäen Kulttuuripäivät. Ohjelmaa järjestetään pääasiassa omin voimin. Tarjolla on musiikkia, teatteria, bingoa, luistelua ja pil... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Minnansali täyttyy lastentarvikkeista

Jyväskylän kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kiedo ry järjestää tulevana lauantaina pääkirjaston Minnansalissa Pienten päivän.Mistä on kysymys, Kiedo ry:n Elina Raitanen?–Kyseessä on ekohenkiset lasten messut joiden tarkoituk... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Hätäkeskus karkaa Jyväskylästä 2014

Keski-Suomen hätäkeskuksen lähiajan suurin koetinkivi on johtaja Jukka Jalasvuoren mukaan pitää ammattitaitoinen henkilökunta palkkalistoilla. Eilen saatiin pelätty lakkauttamispäätös. Toiminta loppuu Jyväskylässä viimeistään... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Museossa vegeruokaa, musaa ja kirppis

Poikkitaiteellinen nuortentapahtuma Going Down tarjoaa mahdollisuuden kokea alakulttuuria uudessa ympäristössä. Taidemuseo Holvissa on tarjolla ilmaista vegaaniruokaa, taiteilijoiden taidekirppis, folkpunk-duo Jaakko & Jay... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Leiviskä luennoi hallintokorttelista

Akateemikko, arkkitehti Juha Leiviskä esittelee tekemäänsä luonnosehdotusta siitä, kuinka Alvar Aallon suunnittelema, aikoinaan kesken jäänyt hallintokortteli voitaisiin rakentaa loppuun. Hallintokortteli on osa Jyväskylän Kir... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Rautiainen ja nuoret yhdessä Lutakossa

Nuoret rokkarinalut pääsevät esiintymään yhdessä muusikko Timo Rautiaisen kanssa. Keski-Suomen opiston RokkiBreikki-linjan kaksi bändiä ja jyväskyläläinen nuorten rock-kuoro RockAll esiintyvät Rautiaisen kanssa yhdessä ja erik... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Paita päälle ja kysymään: Uskallatko?

Kaikkiaan 118 yliopistolla opiskelevaa kristittyä opiskelijaa pistää viikon päästä keskiviikkona Uskallatko-paidan päällensä. Iskulauseella ”uskallatko” herätetään kampuksen opiskelijoita pohtimaan, saako kampuksella näyttää u... Lue lisää »

Kaikki uutiset

Talviuimarit: Kaksi avantouintipaikkaa lisää

Jyväskylään on perustettu toissa maanantaina uusi avantouintiseura, Jyväskylän Talviuimarit ry. Uuden seuran puheenjohtaja Veikko Lahtinen kertoo, että Jyväskylän kokoisessa kaupungissa, jossa seuraan kuuluvia harrastajia on j... Lue lisää »


Kysymys

Antaisitko alakouluikäisen tyttäresi meikata?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Ravintolat lupaavat liikoja hampurilaistensa painosta

Hesburgerin kerroshampurilainen osoittautui huomattavasti kevyemmäksi kuin ketjun tuote-esittelyssä luvataan. Kun Kaupunkilehti osti kahtena peräkkäisenä päivänä Forumin Hesburgerista kyseisen hampurilasen ja punnitsi sen, ei luvattuun painoon yllet... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


Kumppanit

Kesäpäiviä Päijänteellä 16.3.

Luento Keski-Suomen museolla ti 16.3. klo 18 (Alvar Aallon katu 7). Saija Silen (FM) käsittelee keskisuomalaista vapaa-ajan rakentamista Pohjois-Päijänteen saarissa eri vuosikymmenillä sekä kesäasumisen ja -elämisen tapoja. Lue lisää »

Holocaust-näyttelyn aidot esineet puhuttelevat

Keväällä 2010 on tullut kuluneeksi 65 vuotta juutalaisten Holocaustin päättymisestä. Jyväskylän keskusseurakuntatalolla (Yliopistonkatu 12) on 14. - 19.3. ainutlaatuinen mahdollisuus näyttelyyn tutustumalla muistella holocaustin järkyttäviä tapahtumia. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish