JAPA

JAPA ry (Jyväskylän Asukkaiden Paikallisagenda) on jyväskyläläinen asukasyhdistysten perustama kestävää kehitystä edistävä yhdistys, jonka tavoitteena on saada kestävä elämäntapa osaksi asukkaiden arkipäivää.

Toimintaan kuuluu erilaisten asukaslähtöisten kestävään kehitykseen liittyvien projektien ja tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä Jyväskylän kaupungin, asukasyhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Tutustu toimintaan osoitteessa www.japary.fi!

 

Oma piha, jokaisen oma kulttuuriympäristö - Osallistuisinko kurssille?

JAPA - 05.02.2010 12:31

Anna Sarkkinen

orvokit
(Kuvaaja: JAPA ry)
(Kuvaaja: JAPA ry)

Vuonna 2010 vietetään Suomen Kotiseutuliiton kulttuuriympäristökampanjaa. Kampanjan tavoitteena on kiinnittää huomiota myös kulttuuriympäristöihin, jotka monesti jäävät huomiossa luonnonympäristöjen taakse. Kampanjan aikana nostetaan esille myös meidän omaa arkista ympäristöämme, sillä vaalimalla arkisen elinympäristömme sisältämiä arvoja turvataan samalla asukkaiden elämän laatua.

Kulttuuriympäristö käsitettään helposti pelkäksi vanhan ajan ympäristöksi, mutta se on paljon muutakin. Meillä jokaisella on ympärillämme myös kaupunkiympäristöä, kaupunkikulttuuriympäristö. Kampanjan nimi onkin osuva, Jokaisen Oma Ympäristö.

Vielä läheisempi ympäristö meille on oma piha. Teemavuoden aluksi ennen pihan puhkeamista kukkaan voi oman pihan ongelmiin etsiä ratkaisuja vaikkapa Jyväskylän Kansalaisopiston kurssilla. ”Omassa pihassa” -kurssille voi tulla hakemaan ratkaisuja oman pihan ongelmiin tai muuten vain oppimaan uutta ja syventämään vanhaa tietoisuutta. Kurssilla saa tietoa mm. pihanhoidon perusteista, materiaali- ja kasvivalinnoista, istuttamisesta, luonnonmukaisesta puutarhasta, kevät-, kesä- ja syystöistä. Siellä opit muokkaamaan pihastasi viihtyisän kokonaisuuden, joka huomioi ympäristön ominaispiirteet. Ohjelmaan sisältyy retki johonkin mielenkiintoiseen pihaan/puutarhaan.

Kursseja järjestetään Jyväskylässä kolme, pääkirjastolla, Korpilahdella ja Palokassa. Palokan kurssilaiset aloittavat jo helmikuussa, toiset kurssit maaliskuussa. Kurssimaksu on 20 euroa.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen mukaan täältä.


6


Bookmark and Share

Kaupunkilehden kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
jkl.toimitus(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish