JAPA

JAPA ry (Jyväskylän Asukkaiden Paikallisagenda) on jyväskyläläinen asukasyhdistysten perustama kestävää kehitystä edistävä yhdistys, jonka tavoitteena on saada kestävä elämäntapa osaksi asukkaiden arkipäivää.

Toimintaan kuuluu erilaisten asukaslähtöisten kestävään kehitykseen liittyvien projektien ja tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä Jyväskylän kaupungin, asukasyhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Tutustu toimintaan osoitteessa www.japary.fi!

 

Vesipeto kuriin! Energiansäästöviikon keskiviikon teemana veden käyttö

JAPA - 07.10.2009 8:56

Anna Sarkkinen

on off
(Kuvaaja: Kati Kankainen)
(Kuvaaja: Kati Kankainen)

Kotitalouden koko energiankulutuksesta veden lämmityksen osuus on liki neljännes. Vettä käytettäessä energiaa kuluu erityisesti lämpimän veden tuottamiseen. Erot kotitalouksien vedenkulutuksessa ovat huomattavia.

Kulutuserot syntyvät pääasiassa peseytymiseen käytetyn veden määrästä. Laita juoksutus kuriin ja ota tänään tavallista lyhyempi suihku. Tavoiteaika voisi olla 3-5 minuuttia.

Tarkista myös, ettei hanoissa ole vuotoja. Teemapäivän kunniaksi testaa pesukoneesi säästöohjelma. Sitä kannattaa käyttää myös jatkossa.

Testaa vedenkäyttösi
Oletko vesipihtari vai kovan luokan lotraaja:
www.energiansaastoviikko.fi/saastovinkit/teemaviikonvinkit/vesijalanjalki-/


Lisää vedensäästövinkkejä: www.energiansaastoviikko.fi/saastovinkit/teemaviikonvinkit/vesipihin-vinkit
http://www.energiatehokaskoti.fi/fi/suunnittelu/vesi/

Energiansäästöviikkoa on vietetty Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja Jyväskylässä liki kymmenen vuotta. Viikolla jokaiselle päivälle on oma teemansa. Tänään keskiviikkona teemana on veden käyttö.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Käyttämänne kuva on kyllä suunnattoman mauton ja naista halventava. Jospa vaihtaisitte poliittisesti korrektimpaan.

07/10/2009 10:29 am, bigM

Kaikki vaan tuhlaamaan energiaa, nythän sitä menee, kun sähköllä lämmitetään, pakkastalvella.

03/02/2010 2:59 pm, kaija

Kaupunkilehden kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
jkl.toimitus(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish