Leustussa taas hurjia hyppyjä?

29.07.2010 16:40

Heikki Jahkola

Talkoomiehet ovat vasemmalta Markku Harjula, Kari Nättinen, Pentti Nikander sahaamassa, Petteri Salminen ja Keijo Nättinen. KUVA: HEIKKI JAHKOLA
Talkoomiehet ovat vasemmalta Markku Harjula, Kari Nättinen, Pentti Nikander sahaamassa, Petteri Salminen ja Keijo Nättinen. KUVA: HEIKKI JAHKOLA

Talkoolaiset

Visalan hyppyri Leustun erikoiskokeen alussa Korpilahdella tulee olemaan Jyväskylän MM-rallin imupaperi. Nettijuorut tietävät jo nyt, mistä sinne mennään.

Venäjän huimapää Evgeny Novikov yritti viime vuonna tehdä Citroenistaan hyppyriltä lentokoneen, mutta epäonnistui surkeasti. Venäläisen lässähti lentotaidoillaan concordinsa nokka pystyssä ja perä edellä alas jo 50 metrissä, ja Jorma Luseniuksen pituusennätys takavuosien mitoilla jäi voimaan 65-metrisenä.

Mutta kenellä on ennätys ensi lauantain jälkeen?

Talkooväki on raivannut alastulopaikan liepeet sileiksi katselupaikalle B, johon pääsee P2-paikoitusaluelta. Sinne ohjaa tienviitta Hirvimäki 13 valtatie yhdeksältä.

– Mutta ehdoton edellytys päästä katsojaksi on pysyä turvanauhojen takana. Järjestyksenpito alueella on ankaraa ja ehdottomaan turvallisuuteen tähtäävää, Kari Nättinen muistuttaa.

Korpilahden Urheiluautoilijat ry on pääjärjestäjä Leustun erikoiskokeella, joka ajetaan kahdesti lauantaina. EK-päällikkönä on Tomi Järvenpää. Talkooväkeä tulee reitin varrella olevista seuroista, joista kokeneimpia ovat saakoskelaiset. Tarjoilu pelaa reitillä kuin elokuvissa.

Joukon pomo Kari Nättinen aloitti erikoiskokeitten kanssa elämisen ympäri vuoden jo 27 vuotta sitten, kun Moksi-Leustu oli testipätkänä. Seuraavana vuonna erikoiskoe naulattiin MM-rallin vakiokalustoksi.

Vähitellen Moksi irtaantui omaksi maailmakseen, ja Leustu alkoi kasvaa legendaksi.

Kukapa ei muistaisi Ari Vatasen kaatoa maidonvalkoisella Cosworthilla juuri ennen Leustun maalia.

Leustua on pakko kehua.

Se on nykyisistä pikiksistä parhaimpia eikä syyttä.

– Toiminnot alkavat toistua. Helpompaa talkoilla, kun tietää saman toistuvan ensi vuonna. Raivaukset sekä katselu- ja parkkipaikat ovat samat, Nättinen sanoo.

Naapurikylä Moksi tulee täyttä vauhtia perässä, kun toisena vuonna peräkkäin on samoja VIP-telttoja ja esiintymislavoja.

Sellaiset pikikset kuin Moksi, Moksi-Leustu, Parkkola eri suuntiin, Niittyaho, Mutanen, Vellipohja ja osittain Moksi ovat olleet Nättisen komennoissa.

– Talkoolaisten vanhimmat ovat tänään 1930-luvulla syntyneitä. Nuorimpia eli 80- ja 90-lukuisia yritetään innostaa kaikin keinoin.

Rallinjärjestäjiä harmittaa, että pieni osa katsojista tekee kaiken vaikeaksi. Kun 97 prosentilla on järki päässä, loput häiriköivät.

– Ne haistattelevat järkkäreille eivätkä suostu menemään turvallisille paikoille. Roikkuvat narujen väärillä puolilla, Kari Nättinen ihmettelee joidenkin toilailuja..

Sottaamisesta hän myös tukistaisi.

– Karmeeta sotkua kerätään seuraava viikko. Grillejä, purkkeja, pulloja ja paperia. Miksi ne jätetään sinne?

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Päivän puheenaihe

Saako lasta kurittaa koulussa?

RISTITUULESSAKun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

A.S.S. juhlii Lahden yksikön avajaisia 11.9.10!

11.9.10 Lahden avajaiset! Aivan mielettömän hauskaa meininkiä luvassa! Olethan paikalla juhlistamassa tätä upeaa hetkeä kanssamme! Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

ASS jäsenilta Jyväshovissa 5.9.10

Jälleen sinkut tapaavat tuttuun tapaan jäsenillassa Jyväshovissa (tanssisali 2krs.) sunnuntaina 5.9.10 klo 16-20. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Perjantai- ja lauantaikahvila sinkuille syyskuussa!

Sinkuille viikonloppukahvila aloitetaan syyskuussa! Nyt jo heti perjantaista 3.9.10 alkaen! Lue lisää »

Paikallisuutiset

Kesällä kadonnut Tiku-kissa löytyi

Kaupunkilehti uutisoi kesän aikana Jyväskylään kadonneesta tamperelaiskissasta, Tikusta. Kissa löytyi viimein 17. elokuuta Seppälänkankaalta. Omistaja Pekka Mäkiaho vietti lähes koko kesän mökillään Keuruulla, josta hän pääsi... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Forumissa juhlittiin Harjannostajaisia

Kauppakeskus Forumissa juhlittiin tänään Kauppakadun tason valmistumista perinteisissä harjannostajaisissa. Muotiin painottuva Kauppakadun taso saatiin valmiiksi sopivasti viikonlopun muotipäiville. Forumin uudistus valmistuu... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Estheco avaa uusissa tiloissa

Kesän ajan Lutakossa toiminut Estheco secondhand avaa tänään ovet uusissa tiloissa Kauppakadun yläpäässä. Yrittäjinä toimivat, tiimiakatemian opiskelijat, Sirkku Savola ja Satu Mäkinen uskovat asiakasmäärien lisääntyvän liikke... Lue lisää »

Kolumnit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotia... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Esitys: Keltinmäen, Kuokkalan ja Kypärämäen kirjastotiloista luovutaan

Jyväskylän kaupungin kirjastoverkkoselvitystä on tehty reilu vuosi. Selvityksen taustalla on Jyväskylän kaupungin tuottavuusohjelma ja kirjaston resurssien ja palvelujen sekä tiloissa edessä olevien korjausinvestointien puntar... Lue lisää »

Päivän puheenaihe

Jyväskylän Aikapankin tiliotteessa ei näy yhtään euroa

Jyväskylässä on aloittanut kesällä toimintansa Jyväskylän Aikapankki, ensimmäinen verkkotori, jossa voi vaihtaa palveluita keskenään ilman rahaa. Aikapankin kautta voi saada apua arjen tarpeisiin omalla paikkakunnalla. Jyväsky... Lue lisää »


Kysymys

Ärsyttävätkö yllätysvieraat sinua?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Saako lasta kurittaa koulussa?

RISTITUULESSAKun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai omaisuutta.Hyvin harvoi... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kumppanit

A.S.S. juhlii Lahden yksikön avajaisia 11.9.10!

11.9.10 Lahden avajaiset! Aivan mielettömän hauskaa meininkiä luvassa! Olethan paikalla juhlistamassa tätä upeaa hetkeä kanssamme! Lue lisää »

ASS jäsenilta Jyväshovissa 5.9.10

Jälleen sinkut tapaavat tuttuun tapaan jäsenillassa Jyväshovissa (tanssisali 2krs.) sunnuntaina 5.9.10 klo 16-20. Lue lisää »

Perjantai- ja lauantaikahvila sinkuille syyskuussa!

Sinkuille viikonloppukahvila aloitetaan syyskuussa! Nyt jo heti perjantaista 3.9.10 alkaen! Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish